vanhojen joulujen ja tulevaisuuden joulun haamut

Neljä vuotta sitten valmistauduin jouluun sytostaattihoitojen ohella. Muistan kuinka minua harmitti etten päässyt joulukonsertteihin tai kauneimpiin joululauluihin. Tuntui pahalta, kun en nähnyt töissä lasten jouluhössötystä ja jännitystä. Joulumieli ei millään meinannut saavuttaa jouluhörhöä. Vaikka aikaa oli laitella joulukoristeita ja tehdä pieniä valmisteluja niin joulu ei meinannut tulla sydämeen saakka. Mutta kun jouluaatto lopulta saapui ja jouluruoat tuoksuivat mummolassa ja lasten jännitys levisi koko taloon. Huomasin, että tulee se joulu kuitenkin. Jännitti se joulupukin tulo yhtä paljon kuin aiemmin.

Kaksi vuotta sitten jouduin autokolariin marraskuussa. Taas meni elämä vähäksi aikaa sekaisin, kun jalka meni poikki. Toki nyt pääsin joulukonsertteihin ja myyjäisiin. Niitä katselinkin ihan eri kulmasta kuin aiemmin. Nimittäin aluksi käytin pyörätuolia apuna liikkuessani ruuhkaisissa paikoissa. Joulun valmistelu olikin normaalia hankalampaa, kun kädet olivat sauvoissa ja jalkaa ei pystynyt varaamaan maahan ollenkaan. Silloinkin joulufiilis saapui pieninä paloina; joulukorteissa, glöginä ja piparina ja tonttujen kuiskeena.

Varmaan arvaatkin tulevan joulun haamun. Syöpäläiset palasivat kiusaamaan jouluani. Tulevaisuutta tehdään hetki kerrallaan. Jouluilo tuleekin pienistä asioista ja tontuntöistä. Nyt jo tiedän, että kyllä se joulu sieltä saapuu jaksoinpa sitä laittaa suuresti tai pienesti. Minä tiedän mitä minä pukilta toivon, tiedätkö sinä?